Ajanvaraus

Puh. 050-584 22 22

info@lymfaklinikka.fi

Toimitilat Pikolinnassa

Lymfaklinikan kauniit ja viihtyisät hoitotilat ovat Kangasalan Pikonlinnassa, vain 12 kilometriä Tampereen keskustasta ja 30 km Pirkkalan lentoasemalta. Käytössämme on oma siipi rakennuksen pohjakerroksessa. Siihen kuuluvat hoitotilat ja pieni liikuntasali joka on myös ryhmien vuokrattavissa.

Kansallismaisemassa

”Niin kauas kuin silmä siintää nään järviä lahtineen”, lauletaan Pirkanmaan maakuntalaulussa, Kesäpäivä Kangasalla. Pikonlinnassa lepäävät ja virkistyvät mieli ja keho. Kauniin lähiympäristön lisäksi ympäröiville harjuille on rakennettu lenkkeilypolkuja ja muita aktiviteetteja.

Presidentin huvilasta funkkishelmeksi

Kangasalan Pitkäahteen tonttia Vesijärven rannalla tarjottiin 1920-luvulla presidentin kesäasunnon paikaksi. Kesäasunnolle löytyi paikka kuitenkin Kultarannasta ja kymmenen vuotta myöhemmin upealle tontille nousi Keski-Hämeen tuberkuloosiparantola, jonka nimi vakiintui Pikonlinnaksi.

Pikonlinna edustaa funktionalismia, arkkitehtuurityyliä joka oli ja on edelleen tärkeä osa kansallista identiteettiämme. Funkkiksen kuuluisin edustaja on Alvar Aalto, ja tärkeitä rakennuksia ovat mm. Olympiastadion ja Tampereen rautatieasema.

Hoito- ja terveyspalvelujen keskittymä

Pikonlinna on korkealuokkaisten hyvinvointi-, terveys- ja virkistymispalveluiden keskittymä. Pikonlinnassa on mahdollista yhdistää hyvinvointi- ja terveyspalvelut täyden ylläpidon asumiseen, kun esimerkiksi iän karttumisen myötä kaipaat helpotusta kotitoimiin tai ehkä jopa valvottua asumista.

Pikonlinnassa toimii joukko terveys- ja hyvinvointialan ammattilaisia. Alueen kaunis ympäristö ja rauha luovat moitteettomat puitteet sekä asiakkaille että henkilökunnallekin terveyden laadukkaaseen edistämiseen.

Pikonlinnassa sinulla on mahdollisuus nauttia kaikista arjen pienistä hetkistä. Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa. Hoivasairaalassa on saatavissa lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelut kellon ympäri. Pikonlinnassa sinulla on mahdollisuus nauttia kaikista arjen pienistä hetkistä. Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa. Hoivasairaalassa on saatavissa lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelut kellon ympäri.

 
Lymfaklinikka Pikonlinna • Pikonlinnantie 240 • 36280 Kangasala